Sir 30

Lasten kasvatuksesta.

1Joka poikaansa rakastaa, antaa hänelle jatkuvasti vitsoja, että hän viimein saisi hänestä iloa. 2Joka kurittaa poikaansa, saa hänestä hyötyä, ja hän on hänen kerskauksensa tuttavain kesken. 3Joka poikaansa opettaa, saa vihamiehensä kateelliseksi, ja ystävien edessä hän saa riemuita. 4Kun hänen isänsä kuolee, on kuin ei hän kuolisikaan, sillä hän jättää jälkeensä kaltaisensa. 5Eläessään hän näki hänet ja iloitsi, ja kuollessaan hän ei ole murheellinen. 6Vihamiestensä varalle hän jättää jälkeensä kostajan ja ystävilleen hyväin tekojen korvaajan, 7Joka poikaansa hemmottelee, se sitelee hänen haavansa; ja joka kerta, kun tämä kirkuu, hänen sydämensä värähtää. 8Kesyttämätön hevonen tulee äksyksi, ja poika, joka jätetään omiin valtoihinsa, hillitsemättömäksi. 9Hellittele lasta, niin saat häntä kauhistua; leikittele hänen kanssaan, niin hän tuottaa sinulle murhetta. 10Älä hänen kanssaan ilakoitse, ettet joutusi suremaan hänen kanssaan ja viimein kiristelemään hampaitasi. 11Älä anna hänelle valtaa hänen nuoruudessaan, äläkä katso hänen hairahdustensa ohitse. 12Notkista hänen niskansa nuorena, ja pehmitä hänen kupeensa lapsena ollessa, ettei hän jäykistyisi olisi sinulle tottelematon. 13Kurita poikaasi ja pidä häntä työssä, ettei hän sopimattomalla käytöksellään saisi aikaan pahennusta. 14Parempi olla köyhä, mutta terve ja vahvarakenteinen, kuin rikas, jolla on vaivanalainen ruumis. 15Terveys ja hyvinvointi on parempi kuin kaikki kulta, ja voimakas ruumis määrätöntä rikkautta parempi. 16Ei ole parempaa rikkautta kuin ruumiin terveys, eikä ole suurempaa iloa kuin sydämen ilo. 17Parempi on kuolema kuin katkera elämä, ja iankaikkinen lepo parempi kuin iankaikkinen lepo parempi kuin pitkällinen sairaus. 18Latoa herkkuja suljetun suun eteen on sama kuin asettaa ruokia tarjoksi haudalle. 19Mitä hyötyä on uhrista epäjumalankuvalle: eihän se maista eikä haista! Sama on sen laita sen, jota Herra vaivaa: 20hän näkee silmillään ja huokaa, aivan kuin kuohilas, joka syleilee neitsyttä ja huokaa. 21Älä antaudu murheen valtaan äläkä vaivaa itseäsi omilla mietteilläsi. 22Sydämen ilo on ihmisen elämä, ja riemu pidentää miehen elinpäiviä. 23Rakasta omaa elämääsi ja lohduta sydäntäsi, ja pidä murhe itsestäsi kaukana. Sillä murhe on ottanut hengen monelta eikä ole miksikään hyödyksi. 24Kateus ja kiukkuisuus lyhentävät elinpäivät, ja huoli tuo vanhuuden ennen aikaa. 25Antelias ja herkuista iloitseva mieli pitää huolen ruuistansa.
Copyright information for FinPR